sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kalaviikonloppu

Pakkaspäivän kermainen kalakeitto


Ostin kokonaisen suomalaisen kirjolohen (1,5 kg) tässä yksi päivä. Ja siinähän sitä saakin sitten kaksi aikuista syödä kalaa enemmän kuin olisi tarvetta ;) Tällä kertaa syntyi niitä perinteisiä ruokia kalasta - ensin lohta fileenä pannulta, sitten kalakeittoa ja lopulta kalasalaattia. Välillä tuli tunne, että olisimpa pakastanut jonkun palan ;)



Kirvelillä maustetut valkosipuliperunat kalafileelle

Kalafileelle tein valkosipulikermaperunat ja tomaattisalaatin balsamicolla ja oliiviöljyllä.

Valkosipulikermaperunat

perunoita
2-3 valkosipulinkynttä palasina
oliiviöljyä
kermaa
suolaa
pippuria
kourallinen tuoretta kirveliä hienonnettuna (valmiille perunoille)

Kuori ja viipaloi perunat. Lisää silputtu valkosipuli mukaan. Pyörittele perunat reiluilla lorauksilla oliiviöljyä. Lorauta mukaan kunnolla kermaa, jossa perunat voi muhia uunissa. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista n. 30 min. 300 asteisessa uunissa tai niin että perunat alkavat pinnasta saamaan vähän väriä. Silppua tuoretta kirveliä ja sekoita silppu uunista tulleisiin kuumiin perunoihin ennen tarjoilua.

Kalakeitto

Keitin tälläkin kertaa liemen itse fileerausperkeistä, vedestä, sipulilohkoista, valkopippureista, laakerinlehdistä. Kalaliemikuutioita en halua käyttää, koska mieheni on tiukentanut suhtautumistaan natriumglutamaattiin :) Siivilöin liemen keittoa varten. Valmista lientä maustoin suolalla, tuoreella tillillä, reilulla lorauksella kermaa ja n. 1,5 dl valkoviiniä, joka piristi kivasti kermaista keittoa.

Liemen ohella keittoon pääsi

pala lanttua pieninä palasina
pala palsternakkaa palasina
1 porkkana palasina
2 kiinteää perunaa lohkoina
kourallinen pakastettuja papuja kokonaisina,
katkarapuja ja
kirjolohta paloina

Lisää valmiiden kasvisten joukkoon katkaravut ja kalapalat ihan loppuvaiheessa vai hetkeksi ennen tarjoilua. Koristele tuoreella tillillä. (kuva on otettu vasta tekopäivää seuraavan päivän annoksesta, ja tilli on näemmä syöty jo 1. kierroksella ;)

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Jamie Oliverin täydellinen uunibroileri

Kokonainen broileri


Jamie Oliverin kokonaista broileria on kokkailtu aikoja sitten paljon blogeissa. Itse tutkin tarkemmin mm. Sorsanpaistaja ja Otetaan ensin puoli kiloa voita -blogeja linnun maustamisessa ja itse paistamisessa. (En valitettavasti jostakin syystä omista Jamien kirjoja ainuttakaan)

Sorsanpaistajan reseptiä melkein noudatellen lintuni sai tällaisen kohtelun:

Jamie Oliverin täydellinen uunibroileri

1 kokonainen jyväbroileri
suolaa ja pippuria
3 pientä kourallista tuoreita tai ei tuoreita yrttejä:
(basilikaa, persiljaa, meiramia, rosmariinia, rakuunaa) hienonnettuna
4 laakerinlehteä revittynä
palanen chiliä hienonnettuna
valkosipulinkynsi 
4+ rkl oliiviöljyä
1 sitruuna 3 lohkona

Paistopussi tai kannellinen uunivuoka!



Valkosipulia ja persiljaa,
sitruunat sisään menossa

Pane uunipannu uuniin ja kuumenna uuni 225-asteiseksi. Huuhtele broileri ulko- ja sisäpuolelta ja taputtele se mahdollisimman kuivaksi talouspaperilla. Hiero linnun vatsaonteloon suolaa. Irrota nahkaa varovasti ja ehjänä rintalihoista. Hiero hieman suolaa lihaan nahan alle ja työnnä sinne osa hienonnetuista yrtiteistä, chilistä, valkosipulista ja öljytilkasta tehtyä seosta (jätä osa vatsaan ja pinnalle). (Itse en ollut seuraavien vaiheiden kaltaisesti järjestelmällinen vaan lisäsin yrttejä kanaan eri puolille useaan otteeseen, ekaa kertaa kun sähelsin ;))

Työnnä broilerin vatsaan sitruunalohkoja

Lisää sitten vatsaonteloon lohkottu tuore sitruuna, ja osa yrteistä. Vedä nahka varovasti takaisin paikoilleen ja tarkista, että lihaa ei jää pilkottamaan nahan alta. Linnun jalat voi joko sitoa, tai pistää nahkaan reiän ja tunkea koivesta törröttävän luun nahan läpi jolloin ajaa narun aseman. (Stockan herkku oli keksinyt tällaisen linnulleni) Koipiin voi tässä vaiheessa leikata 3-4 viiltoa kumpaiseenkin, sekä valaa öljyisiä yrttejä, mutta itse en tätä tällä kertaa tehnyt.

Broileri käsittelyssä

Sivele vielä hieman oliiviöljyä linnun nahkaan ja mausta pinta reilusti suolalla ja pippurilla sekä lopuilla tuoreyrteillä. Ota kuuma uunipannu uunista ja kaada pohjalle hieman öljyä. Aseta lintu pannuun kyljelleen ja pane pannu takaisin uuniin. Anna broilerin ruskistua uunissa 5 minuuttia ja käännä se sitten toiselle kyljelle. Ruskista taas 5 minuuttia ja käännä sen jälkeen lintu rintapuoli ylöspäin. Kypsennä broileria vielä 225 asteessa 30 min ja jatka kypsentämistä vielä vajaa 30 min 200 asteessa. Vähensin loppuajaksi lämpöä ihan siitä syystä, että broileri savutti aikalailla uunissa ja oli väriltäänkin jo aika ruskea. Kävisiköhän tässä kohtaa paistopussi tai kannellinen uunivuoka - itse en omista niin korkeaa vuokaa eikä pussejakaan ollut? *lisäys: broileri on hyvä kuitenkin laittaa johonkin umpinaiseen tai uuni saa aika kunnolla rasvaa ympäriinsä.. sitä on tässä jälkikäteen jynssätty irti pitkään!

Broilerista tuli tosi tosi hyvää - aika erilaista kuin kaupan valmisbroilereista, jotka on nekin ihan hyviä. Isoin ero oli lihan kosteudessa, jotenkin lintu pysyi ihan mielettömän mehukkaana, ei sellanen lihasäikeittäin revittävä kuiva juttu ollenkaan. Nahka supermaustunutta ja hyvää.


Broileri uunista tulikuumana

maanantai 21. helmikuuta 2011

Paimenen piiras (Shepherd's Pie)

Paimenen piiras (Shepherd's Pie) 


Omenaminttu teki juuri paimenen piiraan, ja kirjoitteli sen reseptin blogiinsa upeiden kuvien kera. Ihmettelin sen nähdessäni, etten todella ole koskaan tätä(kään) itse tehnyt. Tänään ajellessani (ex tempore) ruokakauppaan, tämä piiras tuli mieleen, ja soitin isälleni, joka luki minulle auliisti Omenamintun blogista paimenen piiraan raaka-aineet. Alla resepti vielä itsellenikin muistiin. Sillä syntyi todella hyvä shepherd's pie, suosittelen. (*suurensin alla olevaa niin, että sain isoon vuokaani n. 800+ g jauhelihaa oikeat suhteet)

Lisäys: katso myös myöhemmin blogissani tehty Cottage Pie täältä

Paimenen piiras (Shepherd's Pie)
(4 - 6:lle)

valmista perunamuusi 1 kg:sta perunoita (muusissa kermaa, voita, suolaa)
2 dl vahvaa juustoraastetta (Mustaleima)

2 pientä sipulia
2 porkkanaa
2 varsisellerin vartta
1 rkl öljyä
400 g karitsan jauhelihaa (sika-nauta/nauta käy myös)
2+ rkl tomaattipyrettä
1 tl timjamia
ripaus chilipippuria
n. 1 ½ tl suolaa
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl vettä

Kuumenna uuni 225 asteeseen ja voitele uunivuoka. Lisää valmiiseen perunasoseeseen juustoraaste.

Raasta porkkana, hienonna sipuli

Hienonna sipuli ja raasta kuoritut porkkanat raastimen karkealla terällä. Viipaloi varsisellerin varret. Ruskista jauheliha paistinpannulla öljyssä. Lisää joukkoon sipulit, porkkanaraaste sekä varsisellerit ja kypsennä keskilämmöllä noin 5 minuuttia. Lisää tomaattisose, mausteet ja jauhot jauhelihaseoksen joukkoon ja sekoita.

Lisää 4 dl vettä, hauduta hetki ja tarkista maku suolan ja mausteiden varalta (saa olla makua!). Kaada jauhelihakastike uunivuokaan ja lusikoi sen päälle perunamuusi. 

Valmiina uuniin menossa

Levitä pinta tasaiseksi ja koristele pinta haarukalla. Paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.


Uunista tulleena, paimenen piiras

Ihanan tuhtia talviruokaa :)

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Munakokkeli Pecorino-juustolla ja chorizolla




Munakokkeli juustolla ja chorizolla

Munakokkeli Pecorino-juustolla ja chorizolla

(1:lle)

3 kananmunaa
nokare voita
suolaa, pippuria
pieni loraus kermaa
Pecorino pepato -juustoa raasteena
muutama siivu chorizoa 

Ranskalaisen munakokkelin tyyliin haluan erottaa valkuaiset ensin keltuaisista. Lämmitä paistinpannussa voinokare suht miedolla lämmöllä. Lisää valkuaiset - sekoittele kokoajan. 

Lisää sitten mukaan keltuaiset, makkarat
 ja juusto
Pecorino pepato -juustoa raasteena

Sitten kun valkuaisista on muodostunut pikkaisen saostunut "kastike", lisää vielä vähän voita ja keltuaiset, kermaa, makkarapalat ja juusto. Sekoita kokoajan. Ranskalaiset puhuvat kuulemma kuolaavasta munakokkelista, eli munakokkelia ei paisteta kuivaksi asti vaan syödään hieman koostumukselta kosteampana.

Mausta vielä munakokkeli suolalla ja tarvittaessa pippurilla (käyttämäni homejuusto oli pippurista).


lauantai 19. helmikuuta 2011

Raparperirahka raparperisoseesta

Raparperirahka saa ihanan pinkin sävyn ja pinnalle kookosta koristeeksi



Raparperirahka


350 g raparperia soseena (Pirkka-merkin soseputkilo)
1/2 prk Ehrmann-rahkaa
1 prk kermaa
n. 2 tl sokeria
ripaus vaniljasokeria
pinnalle kookoshiutaleita

Pirkka-raparperisosetta koska omaakaan ei nyt ollut tarjolla

Vaahdota kuohukerma ja mausta se hienolla sokerilla ja ripauksella vaniljasokeria. Sokeri saa maistua jo kermassa. Sekoita sitten pehmeä Ehrmann-rahka ja raparperisose kerman joukkoon vatkaimella. Tarkista maku eli mahdollisen sokerin lisätarve. Pursotin valmiin rahkan tarjoilukuppeihin muovipussin kulmalla, koska pursotinpussini on lainassa tällä hetkellä - toimii oikein hyvin näinkin. Koristele pinta vaikkapa kookoshiutaleilla tarjotessa.

Pursota rahka tarjoilukuppeihin

Valmis rahkaherkku

lauantai 12. helmikuuta 2011

Caramel-banaanileivokset

Caramel-leivokset vanilja-kastikkeella

Tässä heti perään toinen resepti Passion for Food -kirjasta (Sara La Fountain), koska edellinen kokeilu, sieniquiche, onnistui niin hyvin. Tykkään kamalasti tässä kirjassa siitä, että se ei vaadi mielettömän pitkää raaka-ainelistaa, koska tuntuu kurjalta ostaa kaappi täyteen kaikenlaista, jos niistä tarvitsee vaikka vain pienen määrän itse ruokaan. Vai sattuuko mulla vain olemaan näitä tämän kirjan tarvitsemia aineita kummasti jo valmiiksi kaapissa, sekin voi pitää paikkansa.

Leivoksista tuli ihania, satuin vaan käyttämään aikas isoja kuppeja muutamalle leivokselle, että täyttäviä olivat myös :P

Caramel-banaanileivokset (8 erillistä leivosta)
Tarvitset:

Klikkaa suuremmaksi jos tarvis

Laita kulhoon voi ja sokeri. Sekoita kuohkeaksi vatkaimella. Lisää kananmunat ja vanilja-aromi. Sitten mukaan kookos, kermaviili ja mehut. Lisää lopuksi kuiva-aineet ja sekoita taikina hyvin.


Taikina valmistumassa, kookos

Tee seuraavaksi kastike: Lämmitä fariinisokeria paistinpannulla, kunnes se on kauniin ruskeaa. Lisää mukaan voi ja vesi ja sekoita hyvin.

Kuori ja leikkaa banaanit vaikkapa pitkittäin. Laita jokaisen pikkukulhon pohjalle banaanipalasia. Lisää päälle jokaiseen caramel-kastiketta paistinpannulta. Lopuksi täytä taikinaa kuppeihin kaikkiin yhtä paljon. Itselläni riitti taikinaa yllättävän moneen, kahdeksaan leivokseen, vaikka täytin kupit ääriään myöten taikinalla. Niitä voisi siis tehdä enemmänkin, jos ei täytä ihan noin paljon. Käytin osaan yksittäisvuokia ja osaan silikonimuffinssivuokaa.

Banaanit kupin pohjalle, päälle kastiketta

Paista leivoksia 180 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia (koeta tikulla keskeltä, ettei tartu löysää taikinaa). Anna leivosten hieman jäähtyä ja kumoa ne lautaselle.

Suoraa uunista, kohonneet leivokset


Mehukestit leivoksilla

Suolataikinassa haudutettu lohi mozzarellasalaatilla

Maustunut lohi lopussa sitten lautasella


Taas hauduteltiin lohta suolataikinassa miehen työmatkalta kotiinpaluun kunniaksi. Tällä samalla ohjeella kuin isänpäivänäkin. En käy tässä toistamaan itseäni samalla tarkkuudella kuin viimeksi koska kaikki löytyy linkistä. Tuo puolituntinen on kyllä niin täydellinen paistoaika isoille fileille - tulee ihanan kosteaa ja maustunutta kalaa.

Suolataikina lohelle
6 dl merisuolaa
6 dl vehnäjauhoja
1/2 dl curry-maustetta
n. 3 dl vettä (lisää vähitellen!)

Lohi ja sen mausteet 
2 kokonaista lohifilettä, fileroitu, ruodot poistettu
1 thai-basilikapuska
1 korianteripuska
suolaa
mustapippuria rouhittuna

Valmista suolataikina sekoittamalla kaikki taikina-aineet keskenään ja kaulitse siitä runsaassa jauhossa kaksi levyä, toinen kalafileiden alle ja toinen päälle. Täytä kuitenkin ennen ylemmän taikinakannen nostamista päälle, fileiden väliin kaikki lohen mausteet (tuoreet sekä suola ja mustapippuri). Kalafileet asetellaan vastakkain lihapuolet toisiaan vasten mausteet välissä. Painele taikina tiiviisti kiinni kalaan ja ummista kaikkialta reunat. (kuvat alla)

Paista kalaa (kiertoilma)uunissa 200 asteessa n. 30 minuuttia. Avaa taikinakansi (se on tosi kova) veitsellä reunoilta, ja kalan nahka tarttuu siihen kätevästi tarjoilua ajatellen. Tarjoile heti hyvän salaatin kanssa. 

Suolataikina valmistumassa ja itse kala

Taikinan kaulimista & korianteri ja basilika kalafileellä

Kala kääritään tiiviisti suolataikinaan ilman aukkoja

Valmis kala leikattavaksi


Kalalle tehtiin ihanan maustunut salaatti:

Mozzarellasalaatti

puska rukolaa
puska basilikaa
1 mozzarellapallo (revi käsin)
rasia kirsikkatomaatteja
kalamata-oliiveja
balsamicoa
oliiviöljyä
ripaus suolaa ja mustapippuria

Anna salaatin levätä pöydällä hetki ennen tarjoilua, sillä mozzarella on parempaa jos se ei ole ihan jääkaappikylmää. Lisäksi balsamico ehtii samalla hieman maustaa mm. tomaatteja.

Mozzarellaa, oliiveja, tomaatteja,
rukolaa ja basilikaa


perjantai 11. helmikuuta 2011

Ihana sieniquiche



Ostin aivan upean kokkikirjan, kun vietin luppoaikaa vauvan kanssa kaupungilla: La Fountain Sara: Passion for food. Tästä kirjasta teinkin heti sienipiiraan. Reseptissä se on kanttarelliquiche, mutta koska minulla ei ollut kanttarelleja, käytin niiden sijasta Pirkka sienisekoitusta. 

Sieniquiche

(5 pientä (12 cm:n) vuokaa)
Tarvitset:


Aloita tekemällä pohja. Sekoita voi, jauhot ja suola hyvin keskenään. Lorauta pikkasen vettä mukaan niin taikinaa on helpompi painella voideltujen vuokien pohjalle. Paista yksittäisvuoat 180 asteessa noin 10 minuuttia, että pohja on hieman kullanruskea.

Tee seuraavaksi täyte. Kuullota pieneksi silputtu pieni sipuli paistinpannulla voissa ja öljytilkassa. Lisää joukkoon sienet, jotka olet leikannut sopivankokoisiksi. Anna pehmetä. Kaada joukkoon kerma ja mausteet. Anna hautua niin että kerma paksuuntuu. Täytä esipaistetut pohjat sienitäytteellä.


Sekoita erillisellä kulhossa kananmunat, maito ja kerma. Lisää esipaistettuihin pohjiin sieniseoksen päälle maitoseosta niin, että piirakat täyttyvät. Laita lopuksi juustoja piirakoiden päälle. Paista 180 asteessa n. 20-30 minuuttia tai kunnes neste on jähmettynyt ja piiraat ovat kauniin kullanruskeita.


Ripottelin itse vielä valmiiden piiraiden pinnalle pippurista pecorino-juustoa raasteena.


Maistui sienien ystävälle (minulle siis!) ihan mielettömän hyvin! Suosittelen! 

lauantai 5. helmikuuta 2011

Lasagne kesäkurpitsalla


Valmis lasagne 

Tein lasagnen toista kertaa nyt tuorepastasta eli tuorelasagnelevyillä. Tämä on tietenkin aavistuksen nopeampi tapa tehdä lasagne, mutta mieheni mielestä myös paljon paremman makuinen sellainen. Lisäsin nyt levyjen oheen myös kesäkurpitsaa, ja tässä siis muistiinpanoja muutamista asioista lasagnenteossa, mutta ei jauhelihakastikkeesta jota en paljon tehdessä mittaillut..

Lasagne kesäkurpitsalla

Jauhelihakastike (jokaisella tässä omat niksinsä, en mittaillut aineita):
400 g jauhelihaa, 2 valkosipulinkynttä, runsaasti mausteita ja n. 300 g  luomutomaattikastiketta, n. 3 dl kevyt maitoa, jokunen rkl maizenaa

Pastalevyt:
4 kpl tuorelasagnelevyjä (vajaa 1 paketti)


Juustokastike työnalla




Juustokastike:
40 g voita
reilu 3 rkl jauhoa
5-7 dl maitoa (lisäsin alun 5 dl:n aikalailla lisää loppuvaiheessa)
suolaa
pippuria 
kourallinen juustoa raasteena

Lämmitä voi kattilassa, ja lisää juoksevan voin joukkoon jauhot ja sekoita. Vispaa maitoa vähitellen voi-jauhoseoksen joukkoon. Lisää mausteet ja juusto ja sekoittele n. 5 minuuttia kunnes kastike on valmis. Nesteen määrää en muista tarkkaan, lisäilin loppuvaiheessa useaan otteeseen kun kastike oli seissyt pöydällä odottamassa lasagnen kokoamista.

Kesäkurpitsaviipaleet itkettymässä

Kesäkurpitsan valmistelu:
Leikkaa kuoritusta kesäkurpitsasta levyjä lasagnea varten juustohöylällä. Jätä ne hetkeksi leikkuulaudalle itketettäväksi eli rouhi siivujen päälle suolaa, ja pyyhi pois paperilla, kun neste on noussut pintaan (menee 15 minuuttia). 

Lado ainekset vuokaan vuorotellen

Lado ainekset lasagnevuokaan vuorotellen, niin että saat 2-3 samanlaista kerrosta tehtyä. Ripottele pinta vielä juustoraasteella ja paista 200 asteessa 20-30 minuuttia tai kunnes pinta kullanruskea. 

Lasagne kesäkurpitsalla

Vuohenjuusto-kanapasta


Vuohenjuusto-kanapasta (3:lle)

täysjyväfusilli-pastaa (ohjeen mukaan)
n. 400 g kanafileitä
1 pötkö vuohenjuustoa
1 rkl juoksevaa hunajaa
n. 1,5 tl timjamia
n. 1,5 dl kermaa
suolaa
mustapippuria
öljyä

Laita kiehuvaan suolalla maustettuun veteen pasta kypsymään.

Paloittele ja laita kanat öljytilkkaan paistinpannulle. Lisää puoliksi paistettujen kanojen joukkoon hunaja ja timjami. Lisää hetken kuluttua kerma ja vuohenjuusto pienehköinä palasina joukkoon (älä lisää kovaa reunaa). Mausta suolalla ja pippurilla. Anna hautua 5 minuuttia tai niin, että juusto sulaa. Lorauta valutetun pastan joukkoon pienesti öljyä, mausta pippurilla ja tarvittaessa vielä suolalla. Annostele pasta kastikkeen kanssa ja tarjoa heti.

Täysjyväfusillia ja ei-saa-mitää-selvää-kastikekuva
valmisteilla olevasta pastakastikkeesta

Pastalautasellinen

torstai 3. helmikuuta 2011

Naudan sisäpaistipihvit & paprika-papulisäke

Sisäpaistista saa toimivia pihvejä

Naudan sisäpaistipihvit & paprika-papulisäke

naudan sisäpaistia
eri värisiä paprikoita suikaleina
vihreitä pakastepapuja
suolaa
pippuria
valkosipulinkynsi
timjamia (kuivamauste)
ruokakermaa
öljyä

Leikkaa naudan sisäpaistista ohuita pihvejä, noin 1 cm:n paksuisia. Nuijin pihvit muovipussin läpi.  Lado pihvit astiaan, jossa hyvää oliiviöljyä, pilkottu valkosipulinkynsi, suolaa, pippuria ja timjamia. Jätä pihvit tunniksi huoneenlämpöön odottamaan paistamista ja marinoitumaan.

Pihveille tein uunissa pikapikalisäkkeen. Laita voideltuun uunivuokaan paprikaa suikaleina. Lisää joukkoon pakastepussillinen kokonaisia vihreitä papuja. Mausta suolalla & pippurilla ja kaada joukkoon ruokakermaa ja oliiviöljyä.  Lisäke paahtuu kypsäksi 200 asteessa noin puolessa tunnissa. Kun lisäke on valmis, paista pihvit:

Laita paistinpannulle voita ja öljyä ja kuumenna pannu hyvin kuumaksi. Paista pihvit nopeasti, ja käännä siis heti, kun pintaan nousee ensimmäisiä pisaroita lihasnestettä. Sama toiselle puolelle eli valmista kun lihasneste nousee. 

Kastikkeeksi kelpasi paprikalisäkkeen vuoasta maustunut kerma. Olipa muuten hyvää!

Arki-illan nopeaa ja hyvää